sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukuun kahdeskymmenes

Jouluradio on ehdoton joulutunnelman luoja. 
Todellakin suosittelen. Kuunnelkaa ja tunnelmoikaa. Juokaa glögiä ja nauttikaa. 


Niina

lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulukuun yhdeksästoista

Joulupakettiin vielä jotakin. 
Ovat vielä pikkuisen kesken, mutta onhan tässä vielä aikaa.



Niina

perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulukuun kahdeksastoista

Jouluinen tori on taas täynnä ihanuuksia. Ja muitakin tapahtumia on vaikka muille jakaa. Se on aivan ihanaa. Tekemistä riittää. Tänään siis käynti joulumarkkinatorilla.



Ja Jokkekin oli siellä =)



Niina

torstai 17. joulukuuta 2015

Joulukuun seitsemästoista

Ikkunabongailua.

Stockan ikkuna oli upea. Musiikit ja kaikki =)





Sokos Wiklundin ikkuna sen sijaan olikin "perinteisempi". 


Kauniita molemmat. Mutta kumpi kauniimpi?

Niina

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulukuun kuudestoista


Glögiä on tullut nyt joulunaikaan juotua ja samalla testailtua sitä, mikä oikein olisikaan se suosikki glögi. Makuja on monia.


Itse tykkään tosi paljon yllätys yllätys alla olevasta. 


Mistä te pidätte? Vai onko se glögi ollenkaan? 


Niina

tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulukuun viidestoista

Innostuin taas myös hieman hama-helmeilystä. Ja näistä syntyikin lahjapakettien päälle pakettikortteja, joihin dymolla tikkailin nimiä. 














Näitä on nopea tehdä. Ja uskokaa tai älkää, ihan ikeasta ostin tarvikkeet tähän hama-helmeilyyn. Pinterestissä on ideoita vaikka muille jakaa. Käykäähän katsomassa upeita toteutuksia ja imemässä ideoita askarteluun.

Niina

maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulukuun neljästoista

 Tänään vuorossa näitä "halpoja henkivakuutuksia" tai siis heijastimia. Huopaa, heijastinkangasta, nappi ja hakaneula - niistä on uusi heijastin tehty. 



Niina

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Joulukuun kolmastoista

Joulu on jo kohta ovella. Lahjatkin pitää paketoida ja tänään on siihen varsin oivallinen päivä. 

Osa olikin jo valmiiksi paketoitu. 



Ja toinen osa sai ylleen hyvinkin punasävytteistä paperia. 


Näitä luomuksia ei kyllä voi oikein kehua, sillä paketoitavat tuntuivat olevan tosi "vaikeita" tänä vuonna. Toisaalta aika äkkiä ne jpulupaperit revitään roskiin kun se aika koittaa. Ja se tulee aika pian.

Niina

lauantai 12. joulukuuta 2015

Joulukuun kahdestoista


Joulu lähestyy ja nyt onkin viimeinen ajankohta tehdä joulukortit, jotta ne saadaan postiin joulumerkein viimeistään maanantaina. Minä askartelin joulukortit tänäkin vuonna itse. Nyt oli jouluisten lintujen vuoro. Embossaus on sitten kivaa =)




Luovaa sekasortoa liikenteessä =)










Kivathan näistä tuli. Osassa hyvän joulun toivotus myös etusivulla. Ja siis korttini ehtivät tänä vuonna hyvissä ajoin postiin, vaikka jotakin muuta epäilin =)


Niina

perjantai 11. joulukuuta 2015

Joulukuun yhdestoista

Pikkujoulupakettin tämän vuoden aiheena oli jotakin punaista. Sinänsä aika laaja aihe ja olikin aikas vapaat kädet siis. 
Lähestyin asiaa "nautiskelu"-linjalla. Amanda B:n tähtimuki piparmintulla. 











Niina